8.9.22 Minä seison minäni takana, en ylpeydellä vaan rohkeudella

Vihdoin tein sen, ylitin itseni ja sivuutin epävarmuuteni. JULKAISIN TÄMÄN BLOGIN. Olikin jo eilen mielessä, että kirjoittaisin tästä aiheesta. Nyt flunssa laittoi tämän hyperaktiivisen Sirpa-Liisan istahtamaan ihmetietsikan äärelle ja annan tulla ajatuksiani esiin. 

Tämä 1vuosi ja 8kk kuiville taistelu on hyvin kuvaavasti sanottuna ollut hengissä pysymistä suurempi taistelu. Oon niin kiitollinen jokaiselle apunsa antaneelle tällä pelastustiellä.

Oon muokkaantunut persoonana valtavaakin enemmän. "En enää tunnista itseeni tuosta. Se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan." Yks päivä kun tulin lenkiltä, menin peilin eteen laittamaan hiuksiani. Valtavan upean suloinen voima laskeutui mun ylle. Yhtäkkiä tajuan "Mähän oon Sirpa!" Näen peilistä sillä hetkellä itseni, siis sen joka mä oikeasti alunperin olin ja nyt olen. Mieheni katsoi olohuoneessa telkkua. Menin ihmeissäni hänen viereensä istumaan sanomatta sanaakaan. Katsoin pinkillä lakattuja varpaitani..."tällaisetko varpaat mulla on?." 

14vuotiaana kadotin itseni täysin, nyt se löytyi! Minä! Minä olen ÄSSÄ. On niin vaikea kuvailla sitä tilannetta. Kyyneleet valuen menin kiitollisuudesta ja riemusta mieheni kainaloon nauttien siitä tunteesta kun muistaa kuka mä olen.

Tottakai siitä alkoikin sitte sellanen prosessi(joka on edelleen käynnissä) matkata itseensä, minkälainen mä siis oikeasti oon. Ei voi rakastaa toista, ellei ensin rakasta itseään. Ihanaa olla minä. Ihmistä pitkin ei voi koskaan matkata itseensä. Aloin tehdä kovaa duunia itteni kans ja se on tuottanut erinomaista tulosta(tästä saa kyllä mennä peilin eteen ja taputtaa itteään olkapäälle. SÄ TEIT SEN NAINEN!!) Ala-asteelta muistan oppineeni tässä toimivan työkalun: mindmapin. Toinen monista keinoistani tutustua ja rakastua terveellä tavalla itseeni, on rukous. Rukoilin, että Jumala näyttäis mulle mun hyviä puolia ja vahvuuksia, lahjoja. Vastaus tuli välittömästi ja elää edelleen. Nyt kun vihdoin oon tajunnut olevani Rakastettu monelta taholta juuri sellaisena kun oon. Ei mun tarvi hävetä menneisyyttäni ja sitä mikä nykyään olen. 

Yksi esimerkki tähän kohtaan ettei tästä tuu kirjan mittaista selostusta. 

Eilen oltiin Idea Parkissa shoppailemassa Rakkaan mieheni kans. Käveltiin todella hyvin mua kuvaavan kuvan ohi. Pitihän se ikuistaa ja laittaa facebookiin.

Kirjoitin kuvatekstiksi:
Lainaten erään 90v mumman elämän ohjeita: "Uskalla olla olla outo jo tänään."

Ja toinen erittäin hyvä lainaus motivaatiopuheesta: "Älä tottele sääntöjä, ne on vain seurausta muiden ajatuksista."

"Ole rohkea, riko rajoja." (Huippumalli haussa ohjelmasta)

Ensimmäinen kommentti päivitykseeni oli: "Tuolla johtoajatuksella nykyajan kusipää kakarat ja myöhemmin mielenterveyspotilaat on varttuneet."

Herkkä sydämeni sai pienen kolauksen ja muokkasin julkaisun ettei sitä näe kukaan. 

Samantien ajattelin että mitäs vittua????? Mun iloon, onneen ja aidosti aitouteeni vaikuttais jonkun mielipiteet. Ei todellakaan. Äkkiä päivitys takaisin. Siitä johti sitten rohkeus polkea epävarmuuden varjot maahan ja pukea ylle rohkeus. Meni syteen tai saveen tämä blogin julkistaminen rehellisesti kuka olen ja mikä mun elämän kertomus on. Omilla kasvoilla. 

Linkitän tähän biisin joka on mun Rakkaaltani mulle: